Ekohenkinen oppimispiiri 29.-31.12. Turussa Emmauksella

Valvoja: Mikko Korhonen

Ekohenkinen oppimispiiri 29.-31.12. Turussa Emmauksella

ViestiKirjoittaja Mikko Korhonen päivämäärä Ke Marras 01, 2006 11:14 pm

Tervetuloa Turkuun, Aurinkotehtaan Emmaukseen, ekohenkiseen oppimispiiriin 29.-31.12.

Joulukuun viimeisenä viikonloppuna Turussa, Aurinkotehtaan Emmauksessa kokoontuu ekohenkinen oppimispiiri. Oppimispiiri jatkaa kuluneena vuonna järjestettyjä Kestävän elämäntavan kiertokoulu-tapahtumia. Viikonloppuna on käsiteltävänä pari aihetta.
Aiheena on toisaalta vaatteiden kierrätys ja kierrätystoiminnan järjestäminen, yhteisöllinen elämäntapa, yhteisöllisyyden ja kierrätyksen kytkeytyminen toisiinsa. Emmauksella on täällä Turussa tosiaan kirpputori ja paljon vaatetta ihmeteltäväksi, kierrätettäväksi, työstettäväksi, askarreltavaksi ja ompelukoneitakin, lankaa ja neulaa, vaikka omiakin voisi olla mukana (siis lankaa ja neuloja). Voimme siis teoreettisen ja käytännönlääheisen pohdinnan lisäksi tehdä käsillämme ja harjoitella neulan ja langan tai vaikka virkkuukoukun ja puikkojen käyttöä.
Suomessa syntyy vuosittain hirmu suuret määrät tekstiilijätettä, n 70 000 000 kg, josta n. 40 000 000 kg kotitalouksissa. Osa käytetyistä vaatteista päätyy kierrätykseen kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa, osa päätyy avustusjärjestöjen kautta lähetettäväksi ulkomaille. Kuitenkin paljon vaatetta silti jää kierrättämättä ja tätä nykyä joutuu heitetyksi kaatopaikalle. Eikä tämä pois heitetty suinkaan ole enimmäkseen ollenkaan huonokuntoista. Poisheitetty vaate voi olla täysin hyvässä kunnossa tai melko hyvässä kunnossa ja vaatteen vika voi olla melko mitätön. Kulttuurimme siis tuottaa paljon ylijäämävaatetta. Miten siis voisi olla mahdollista järjestää aktiivinen ja toimiva kierrätysliike joka tehokkaasti voisi hyödyntää jätettä ja säästää luontoa ja raaka-aineita? Tämän päivän tilanne on se, että ylijäämävaatetta löytyy varmasti riittämiin kaikille, jotka ovat valmiita sitä vastaanottamaan eikä siis kierrättämään halukkaiden olisi pakko vaatetta ostaa. Yhdessä voimme viikonlopun aikana pohdiskella erilaisia malleja järjestää kierrätystä ja katsoa saisimmeko alulle jotakin.

Toisaalta viikonlopun aikana on tarkoitus luoda silmäys kuluneen vuoden kiertokouluihin ja kuulla toinen toisilta mitä niissä on koettu ja miten niiden järjestäminen on sujunut sekä suunnitella jatkoa toiminnalle. Tulemme pohtimaan nimen merkitystä ja suhdetta toimintaan ja eri nimiehdotuksia. Kenties ei riitäkään yksi nimi vaan voisi olla käyttöä useammalle nimelle, kukin kuvaamaan erilaista toimintaa jota on virinnyt. Nimi Kestävän elämäntavan kiertokoulukaan ei ole mielestäni hullumpi, siksikin että se on vakiintunut tarkoittamaan monille tuttua perinnettä kokoontua yhteen ja sillä on myös oikea merkityksensä. Kiertokoulusta on ollut aikomus kehittää myös virallisempaa koulutusta tutkintoineen ja todistuksineen päivineen, aihe josta en tiedä kertoa sen paremmin, mutta siitä saattaisi olla vanhoilla rihmaston sivuilla jotain kirjoitusta jäljellä. Kiertokouluja on ollut kuluneen vuoden mittaan, viime marraskuusta lähtien reilu kymmenkunta. Toiminta on kerännyt ihmisiä yhteen ja innostusta on ollut jatkaa ja kehittää sitä, on ollut paljon ideoita. Nyt vuoden päätteeksi voimme kerääntyä yhteen luomaan katsaus siihen mitä ollaan saatu tehdyksi, mitä olisi haluttu tehdä, mutta jäi tekemättä, missä onnistuttiin, missä touhu ontui.. Minusta vuosi oli oikein hyvin onnistunut. Lähdimme tekemään yhdessä kiertokoulua, jonka yksi ydinajatus oli että se tehdään oma-aloitteisesti yhdessä, tietoisena siitä, että toiminnan jatkuvuus ja onnistuminen riippuu osallistujien aktiivisuudesta. Ja minä olin aika yllättynyt, kun kaikki alkoikin loppujen lopuksi ja hyvin nopeasti toimia. Kiertokoulu alkoi kokoontua, milloin kenenkin kutsumana ja kaikki sisäistivät niin hyvin toiminnan ajatuksen ja toivat omia ideoitaan ja kehittivät sitä. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa ja valmistautua uuteen vuoden kiertoon, kerätä voimia ja ryhmittyä ja järjestäytyä. On jo suunnitteilla muitakin tapahtumia talven aikana järjestettäväksi, joissa myös olisi hyvä pohdiskella samoja kysymyksiä itse toimintaa koskien.

Tapahtuma ei ole tiukasti aikataulutettu ja on vapaamuotoinen ja maksuton. Järjestän jotain ruoan aiheita käyttövalmiiksi ja muuten osallistukaamme yhteisesti ruokapuolen järjestämiseen mahdollisuuksien mukaan. Lattiamajoitus: makuupussia ja lämpöistä vaatetta suositellaan mukaan (toki täältä löytyy kaikenlaista vällyä ylle).

Alustava ehdotus ohjelmaksi:
Perjantai-ilta
klo 18 Kauppa suljetaan.
Aloitusrinki, tutustuminen, iltapalaa, keskustelua kuluneen vuoden tapahtumista ja kiertokoulutoiminnan jatkosta

Lauantai
N. klo 9 Herätys ja aamupala, aamurinki, päätetään, mitä tehdään päivän mittaan
Yritän järjestää saunomismahdollisuuden illaksi. Ehdotan, että voisimme hieman tehdä talkootyötä, lajitella vaatteita ja tekstiilejä ja keskustella erilaisten kierrätystoiminnan muotojen järjestämisestä, sen eduista ja vaikeuksista ja syistä kierrättää ja suunnata huomio hetkeksi yhteiskuntamme luonteeseen: ylikulutukseen. Jos on kiinnostuneita, on myös mahdollista ottaa ompelukoneet esiin ja vaikkapa korjata, muokata tai tehdä "kierrätys vaatteita". Kertokaa mikä kiinnostaisi!

Sunnuntai
Väki pikkuhiljaa valuu pois ja jos ehditään ja ketkä ehtivät, voivat jatkaa lauantaisia askareita ja keskusteluja.

Ilmoittautuminen voi tapahtua täällä foorumissa, sähköpostilla tai puhelimitse.
sähköpostiosoitteeni on mikko.korhonen@pp2.inet.fi ja puhelimeni on 050 9119773.
Esittäkää ehdotuksia!


Tervetuloa!
Viimeksi muokannut Mikko Korhonen päivämäärä Ti Joulu 12, 2006 10:44 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
Ei anneta periksi
Mikko Korhonen
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Marras 07, 2005 5:43 pm
Paikkakunta: Turku / Suomi / Pohjola

ViestiKirjoittaja Mikko Korhonen päivämäärä Ti Joulu 12, 2006 10:18 pm

Muutin päivämäärän tähän tapahtumaan. toivottavasti tämä sopii monille. Jos on ehdotuksia tai muuta kommentoitavaa, toivon yhteydenottoa hyvissä ajoin. Pyrin ottamaan huomioon jos jollakulla on jotain erityistoivomuksia tai tarpeita vaikkapa aikataulun suhteen.
Ei anneta periksi
Mikko Korhonen
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Marras 07, 2005 5:43 pm
Paikkakunta: Turku / Suomi / Pohjola

Re: Ekohenkinen oppimispiiri 29.-31.12. turussa emmauksella

ViestiKirjoittaja Pohjantuuli päivämäärä Ti Joulu 12, 2006 10:43 pm

Näillä näkymin päivämäärä sopii itselleni, ja olen tulossa..

Mikko Korhonen kirjoitti:Nimi Kestävän elämäntavan kiertokoulukaan ei ole mielestäni hullumpi, siksikin että se on vakiintunut tarkoittamaan monille tuttua perinnettä kokoontua yhteen ja sillä on myös oikea merkityksensä. Kiertokoulusta on ollut aikomus kehittää myös virallisempaa koulutusta tutkintoineen ja todistuksineen päivineen, aihe josta en tiedä kertoa sen paremmin, mutta siitä saattaisi olla vanhoilla rihmaston sivuilla jotain kirjoitusta jäljellä.


Reilu vikko sitten Keuruulla väentapaamisessa keskusteltiin jonkin verran tuosta "virallisemmasta koulutuksesta", jota on tarkoitus kehittää yhteydessä "Gaia education" ja "Gaia University" järjestelmiin. Lisätietoa aiheesta:
http://www.gaia.org/gaia/education/
http://www.gaia.org/gaia/education/curriculum
http://www.gaiauniversity.org/english/
http://rihmasto.fi/wiki/EDE
"Yöllä voimistuvaa pohjoistuulta."
Käyttäjän avatar
Pohjantuuli
Site Admin
 
Viestit: 132
Liittynyt: Pe Loka 14, 2005 2:42 pm
Paikkakunta: Joensuu

Mie tuun!

ViestiKirjoittaja metsäläinen päivämäärä Ti Joulu 26, 2006 7:21 pm

Hei!

Kiva että tavataan taas! minä-Ilona tulen ja sikoni Linda myös. Mikäs se oli sen juna-aseman nimi, joka on lähimpänä aurinkotehdasta?

Tässä pohdin kannattaako musisointi välineitä tuoda, mutta taidan himppeliin jättää.

Ruokaa ja lankaa siis matkaan.

t--iippu
metsäläinen
 

kyyti tarjolla välillä tampere-turku

ViestiKirjoittaja Pohjantuuli päivämäärä Pe Joulu 29, 2006 1:37 am

Hei.


Tulee vähän viime-tipassa, mutta jos joku on Tampereen seudulta lähdössä, niin mun kyydissä pääsee. Kiinni saa sähköpostilla (sjs(at)kulma.net) tai puhelimella (040 592 9966).


--Sami
"Yöllä voimistuvaa pohjoistuulta."
Käyttäjän avatar
Pohjantuuli
Site Admin
 
Viestit: 132
Liittynyt: Pe Loka 14, 2005 2:42 pm
Paikkakunta: Joensuu


Paluu Kiertokoulu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
contact