*Tervetuloa TOIMEENTULON VAIHTOEHTOJA käsittelevään kiertokouluun - Osa I*
> Teema: omavaraisuus ja vaihtotalous
> Aika: 7.- 9.3.2008
> Paikka: Gaija-yhteisö, Ähtäri
>
>
> *Esittelyä ja ohjelman kuvaus*
>
> Tulossa on näillä näkymin (ainakin) kaksioisainen kiertokoulu, jonka II
> osio tulee käsittelemään yrittäjyyttä, yksin tai yhteisvoimin, ja
> paikallisrahaa. Tällä ensimmäisellä kerralla pureudutaan toimeentuloon
> oman käden ja kuokan voimalla, sekä ideoidaan vaihtotalouspiiriä.
>
> Omavaraisuudesta kokemuksiaan jakamassa on mm. Lasse Nordlund, joka on
> elänyt pitkälle omavaraistaloudessa. Gaijassa on kaksi vuotta opeteltu
> viljelemään ja tie käy kohti osittaista omavaraisuutta. Toivomme
> kokeneempien ja aloittelevien 'oman porkkanan mussuttajien' välille
> rikasta kokemuksenvaihtopiiriä.
>
> Viikonlopun tavoitteena on myös pistää alulle vaihtotalousverkosto
> yhteisöväen ja sen ystäväpiirissä elävien kesken, pohtia sen
> mahdollisuuksia ja konkreettista toteutusmallia. Yhteisöt ja
> yksityishenkilöt voivatkin jo valmiiksi miettiä vaihtotaloustuotteita /
> palveluita, joita he voisivat vaihtaa tai tarvita.
>
> Maayhteydessä elävissä yhteisöissä on erityisiä mahdollisuuksia
> vahvistaa omavaraista toimeentuloa, jolloin rahatalouden tarve pienenee
> verrattuna yksinelävien tai yksittäisten perheiden mahdollisuuksiin.
> Toisaalta kaupungeissa asuvat ystäväpiirit, yhteisöt, luomuviljelijät
> ym. voivat yhdistää voimiaan ruoka- ja vaihtopiireissä - mahdollisesti
> myös osallistumalla viljelyyn ja sadonkorjuuseen ainakin tiukoissa
> vaiheissa satokauden aikana - ja saada osan elantoaan tai toimeentuloaan
> osallistumistaan vastaan. Tai vaihtamalla sitä johonkin muuhun apuun. Ja
> ystäväpiirit porukoissaan voivat tehdä yhteisiä villivihannes-,
> marjastus-, kalastus- tai sieniretkiä yhteisöjen seuduille tai
> etäämmille erämaille.
>
> Omaehtoisen toimeentulon vahvistaminen edellyttää käytännöllistä
> monitaitoisuuden oppimista. Miten viljellä puutarhoja ja kasvimaita ja
> luoda kompostia, uutta maata, miten korjata ja ylläpitää asumuksia tai
> rakentaa omintakeisia rakenteita luonnonmateriaaleilla, miten kehittää
> omavaraista energiahuoltoa, miten leipoa, käsitellä ja säilöä ruokaa,
> miten käsitellä kuitukasveja tai villaa kankaiksi tai miten tehdä
> huovutuksia, koreja, astioita, käsitöitä jne. Mitä ihminen elämälleen
> käytännössä tarvitseekaan - miten osata tehdä sitä omin voimin ja
> lauluin, aina soittimia myöten?
>
> Palautuminen takaisin eläville, kestäville juurillemme on palautumista
> kulttuurin lähtökohtiin - mikä elvyttää myös keinotekoiseen
> kuluttamiseen tukehtuvaa keskinäistä kulttuuriamme uuteen, kestävämpään
> eloon. Omin voimiin tukeutuminen on rauhanomaisen elämän perusta -
> tulemista toimeen keskenämme, ei erilaisissa riippuvuussuhteissa, vaan
> itsenäisinä ja itsellisinä olentoina
>
>
> *OHJELMA:*
>
> /perjantaina 7.3.:/
>
> - tutustumiskehrä iltasella ja sauna
>
> /lauantaina 8.3.:/
> - Gaijan esittely: käydään ulkona happihyppelyllä tutustumassa ympäristöön.
> - Piiri omavaraisuudesta, vapaata keskustelua ja pohdintaa mm.
> viljelystä, keräilystä..
>
> - taukojumppana vaikka vähän puuhommia ja vapaata hengailua
> - lounasta.
> - iltapuoliskolla piiri jossa pohditaan vaihtotalouden eri vaihtoehtoja
> ja toteutusmalleja.
>
> Pyrkimyksenä luoda työryhmä, joka voisi jatkaa asian kehittämistä,
> etteivät hyvät ideat jäisi vain puheeksi. Voit myös tuoda vaihtopiiriin
> käyttökelpoista tavaraa, voidaan käytännössä kokeilla miten homma pelaa
> ja leikkiä vaihtotalous leikkiä!
>
> - illalla vapaata musisointia tai muuta mukavaa yhdessä - tai yksin oloa
>
> /Sunnuntaina 9.3.:/
> - Loppupiiri ja ruokailu
>
>
> Majoitus 2-3:n hengen huoneissa Gaijan hostellissa. Otathan mukaan
> makuupussin tai omat lakanat. Myös villapaita ja villasukat ovat
> tarpeen, sillä meillä on talviaikaan melko viileää.
>
> Ruokailemme nyyttäri-/maksu taikahattuun -periaatteella. Gaijassa on
> kaaleja, papuja, sipuleita, öljyä, voita, leipää yms. perustarpeita.
> Tietysti olisi hienoa jos voit tuoda mukanasi jotain omalta pellolta tai
> vaikka itse leivottuja herkkuja!
>
> Toivomme osallistujilta kolehtia taikahattuun, tueksi erityisesti kaukaa
> kutsutuille, ruokahankintoihin, talon & hostellin tarpeisiin... (n. 20 e
> olisi pätevä summa kattamaan kulut, mutta jokainen maksanee
> varallisuutensa mukaan).
>
> Voimme hakea Ähtärin juna/bussi asemalta 5 e/ kyyti, (himokuntoilijoille
> tiedoksi, että matkaa sieltä 7 km).
>
> Jos olet matkaamassa puolityhjällä autolla/ tarvitset kyydin, ilmoittele
> kimppakyydistä rihmastofoorumissa tai meille niin buukataan autot täyteen.
>
> Ajo-ohjeet: katso _www.gaija.org_ <http://www.gaija.org/> -> yhteystiedot
>
>
> *Ilmoittautumiset* ti 4.3 mennessä:
> _info@gaija.org _ <mailto:info@gaija.org>
> _tai 044 3208150/ Ellu (mieluiten viestillä)_
>
> *Lämpimästi tervetuloa!*
> Gaija-yhteisö
> Kaijantie 283
> 63700 Ähtäri
