Hei Sundar,
ihan tuo oli ku mun suulla sanottu. Mä olin myös aikanani joensuulainen opiskelijatyttö koiran kanssa, ja muu onkin sitten nykypäivää Pohjanmaalla. Sitä vaan jotenki kaipaa samanhenkistä seuraa tuijottelemaan tuleen ja kuuntelemaan sitä, mitä ei ääneen mainita. Joitakin asioita on jo tullut koettua, elettyä ja käsiteltyä. Elämä se vain jaksaa yllättää! Iki-iloinen sanoit olevasi, minusta on luvallani aika tehnyt palavan ja kiihkeän mutta verkkaisen etenijän joka ennättää katsella pilviä ja linnoja aina tilaisuuden tullen. Pohjaväri ei ole myönteisestä miksikään muuttunut. Hitaus on nostanut päätään elon eri saroilla, se on ollut opettavaista ja antoisaa. Mitä joogaat? Mulla on astanga lähellä sydäntä (ja kudoksia). Näinhän se menee, elämä on matka. Hyvä ettet hoppuile! Voi hyvin! Kuten myös te muut rihmat!
