Itsehallinnollisuus,omavaraisuus ja solidaarisuus - luottamus, omintakeisuus ja myötämielisyys

Published in
Kirjoittaja: 
Hanslankari

 

Kestävän elämäntavan koulutuskokonaisuuden suunnittelu liittyy elämän jatkuvuudelle välttämättömien ja elämää ylläpitävien taitojen ja suhtautumistapojen hahmottamiseen. Ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen tiedostaminen haastaa ihmistä monimuotoisen luonnon vaalijana ja yhteisöjensä säätelijänä.

Erilaisiin teorioihin samoin kuin kulttuuriperinteisiin tutustuminen on tästä lähtökohdasta tärkeää. Erityisen kiinnostavaksi muodostuu tällöin myös sellaisiin kulttuureihin ja elintapoihin tutustuminen, jotka ovat säilyttäneet tasapainoisen suhteen ympäröivään luontoon. Koulutuksen vaikutteita etsittäessä ei siis ole aihetta pitäytyä länsimaisen perinteen puitteissa, perinteen, joka nimenomaisesti on päästänyt kontrolloimattoman luonnon manipuloinnin valloilleen. Kestävän elämäntavan kiertokoulun henkisten lähtökohtien ymmärtäminen on tästä näkökulmasta valtava haaste, mutta tarjoaa myös paljon kiehtovia mahdollisuuksia. Ajatus avoimuudesta ei-länsimaisille kulttuureille, menneisyydelle ja luovuusmetodeille vei pilottikurssin hahmottamaan elämää ylläpitäviä taitoja ja asenteita. Tässä vaiheessa niihin liitettiin alustavasti kolme käsitettä tai elementtiä: luottamuksen kasvattaminen, omavaraiskulttuuri ja solidaarisuus.

Luottamus (itsehallinnollisuus) - Ihmisten keskinaisen luottamuksen kasvaminen on yhteisöllisyyden eräs perustekijä. Ihminen rohkenee suoraan ja rehelliseen kommunikaatioon luottamuksellisissa ihmissuhteissa, ja taidot sellaisten suhteiden synnyttämiseen ovat eräs kestävän elämäntavan kulmakivistä. - Tämä tarkoittaa esimerkiksi vuorovaikutuksellisten ongelmanratkaisu- ja suunnittelutapojen oppimista, että osataan ammentaa ihmisten omista kokemuksista ja luoda yhteisiä kokemuksia osallistujien itseilmaisun helpottamiseksi ja - pelkojen voittamiseksi. Tällainen yhteisöllisyys luo puitteet myös rikkaan yksilöllisyyden kehkeytymiselle. Ihmisen yhteisöllisyys on luontoa ihmisessä - ja myös edellytys yksilöllisyyden merkityksellisyydelle.

Omintakeisuus (omavaraisuus ) - Kestävän kulttuurin ominaispiirteisiin ja asenteisiin liittyy oman aseman (omien rajojen) ymmärtäminen. - Kulttuureille ja yhteisöille, jotka osaavat tulla omillaan toimeen, ei ole välttämätöntä hyötyä muista tai vallata toisten alueita. Oikea talonpito elämän ylläpitämisessä - luonnonresurssien ja luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen, vaihdanta ja paikallistalouteen tukeutuminen - on kestävän talouden ja tasapainoisten suhteiden perusta. Monitaitoisuus omavaraisuuden lähteenä on tärkeämpi kuin riippuvaisuus ylikansallisesta taloudesta tai vieraasta asiantuntijuudesta.

- Ihmiskeho luonnon elementtinä on myös hyljeksitty länsimaisessa perinteessä. Itsehoitotaidot ja terveyden ylläpitäminen on keskeinen osa omavaraisuutta. - Omavaraisuuteen liittyy myös em. yhteisöllisen päätöksenteon ja osallistumisen avoimuus.

Myötämieli (solidaarisuus) - Solidaarisuus muita ihmisiä ja olentoja kohtaan, etenkin epäitsenäiseen elämään pakotettuja kohtaan, on eräs elämää ylläpitävistä voimista. Solidaarisuus eli myötämieli (Ville Komsin esittämä suomennos muuten) avaa ovet myös tuntemattomien oikeudelle elää - ja kuulua elämän verkkoon. Myötämieli auttaa voittamaan pelkoja tuntematonta kohtaan - ja etsimään uusia ratkaisuja ilman itsekeskeisiä pyyteitä. - Solidaarisuus haastaa yhteiskunnalliseen ajatteluun ja toimintaan. Globalisaation kritiikki, ekoyhteisöjen kytkeytyminen muihin yhteiskunnallisiin liikkeisiin, yhteisöt paikallisen yhteistoiminnan ja talouden solmukohtina yms. ovat esimerkkejä esiin nousevista näkökulmista. - Omavaraiskulttuuriin pohjautuva solidaarisuus avaa mittaamattomia mahdollisuuksia kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen ja oppimiseen.

Tämä kolmijako ei ole riittävä kuvaamaan kestävän elämäntavan elementtejä. Otamme mielellään vastaan vinkkejä ja ideoita (esimerkiksi erilaisista teorioista tai henkisistä traditioista koulukuntineen ja harjoituksineen), joita kiertokoulun suunnitteluun tai käytäntöön voisi liittää. 

 

0
Antamasi arvio: None

Theme port sponsored by Duplika Web Hosting.
Etusivu Siirry alkuun